Embodying soul, embodying nature

Embodying Soul® on Gabriela Arianan kehittämä työskentely, jonka pohjimmaisena ajatuksena on tehdä syvä prosessi, joka palauttaa yhteys kehoon, sen kuuluvaan energiaan ja auttaa luomaan terveellinen vuorovaikutus ympäristön ja ihmisen välissä.

Prosessin tukena käytetään keskustelun lisäksi erilaisia kehotietoisuusmenetelmiä, ecosomaattisia harjoitteita, eri ilmaisun menetelmiä, kontaktihoitoja ja luonnonyhteyttä.

Tämän tyskentylyn kautta voimme työstää kaikki niitä kokemuksia jotka kehon muisti on säilyttänyt ja jotka aiheuttavat vaikeuksia nyky elämään ja samalla tuoda esiin kaikki niitä voimavaroja jotka ovat kehossa ja jotka voivat tukea elämämme.

Esimerkiksi traumatyöskentelyyn liittyen,  se auttaa kehoa ymmärtämään eli kehollistamaan sitä, että tapahtuma, joka aiheutti trauman, ei ole tapahtumassa juuri nyt, sillä kehon muistissa oleva traumakokemuksen reaktiot voivat aktivoituvat kauan trauma kokemuksen jälkeen myös, ja näin, jollain tavalla, elämme sen traumakokemuksen uudelleen ja uudelleen joka  kerta kun jonkun tapahtuma ”herätä” sen kehon-muisti ja se vaikuttaa meidän elämä, meidän terveyttä ja meidän koko ympäristöön. Looginen mieli voi ymmärtää tämän, mutta keho voi silti oireilla ja kärsiä tapahtuneesta. Oireilu jatkuu niin kauan, kunnes pystymme parantumaan trauman jäljestä, tuntemaan että olemme turvassa omassa kehossa ja palaamaan omaan kehoon kokonaisvaltaisesti ja tietoisesti.

DSC_5413_sMinulla on aito ja vahva kutsumus edistää kanssaihmisten selviytymistä ja voimaantumista. Työssäni autan ihmisiä tunnistamaan itsensä osana luontoa niin fyysisesti kuin sielullisestikin. Luontoyhteyden löytäminen ja ymmärtäminen vaikuttaa syvästi yksilön elämässä. Paluu omaan kehoon on ensimmäinen askel kohti parantumista ja eheytymistä. Kannamme kehossamme omien kokemuksiemme lisäksi esivanhempiemme kokemusten jälkiä (epigeeneissä) jotka vaikuttavat meidän elämäämme joka hetki. Kehojemme kautta löytyvät avaimet niin itsen kuin maailmankin parantamiseen. Kun palaamme omaan kehoomme, niin luonto meissä herää ja se antaa rohkeutta kulkea omaa polkuamme, omassa rytmissämme, omaa totuuttamme seuraten. 

Paluu kehoon

Kehomme on luonto ja se toimi luonnon syklien mukaisesti. Siksi tällä polulla koen, että luonto on se suuri opettaja ja voimapaikka. Luonto on kaikkialla ympärillämme: se on asfaltin alla, rakennusten välissä ja ylhäällä taivaalla. Luonto on se ruumis, jossa jokainen asuu. Tämä on totuus, jonka me ihmiset olemme jo liian kauan unohtaneet. Silti se totuus asuu vahvana omassa kehossamme, koska keho kantaa luonnon viisautta.

Luonnon viisautta tulee meille myös perintönä, sillä jossain vaiheessa, joku meidän esivanhemmistamme ymmärsi ja eli luonnon viisauden tietoisuudessa ja se riittää taustatietona kehossamme. Lisäksi meillä kaikilla on kokemus sikiövaiheesta oman äitimme vatsassa. Ihminen kehittyy siellä täydellisessä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, luonnollisessa tilassa, sikiönä jokainen ihminen saa valmiudet ymmärtää luonnon viisautta.

Embodying Soul® on ekosomaattinen työskentely

Olen jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan nähnyt sen, millainen prosessi tapahtuu, kun ihminen alkaa huomioimaan omaa kehoaan ja olemaan tietoinen omasta kehostaan, sen syklisyydestä ja sen alkukantaisesta yhteydestä luontoon. Kun ihminen koe kuinka omaa hengitystä on yhteydessä puiden hengitykseen, kun omaa kehon paino ”keskustelee” maan kanssa jokaisella askelilla ja jokainen hetki, kun järvet, meret, joet yhdistyvät kehon nesteiden kiertoon…Silloin avautuu mahdollisuus parantumiseen, oman elämän voimaan palautumiseen tai niin kuin esivanhemmat ilmaisivat: sielun palautumiseen. Kehon tietoisuuden vahvistaminen mahdollistaa turvallisen voimien (sielun, energian) takaisin saamisen, toisin sanoen turvallisen, aidon ja pysyvän matkan parantumiseen ja eheytymiseen joka vaikuttaa, ei vaan sen ihmisen elämään, mutta koko ympäristöön. Olemme jatkuvasti vuorovaikutsessa ympäristömme kautta ja somaattinen työskentelyn kautta opimme miten saavuttaa kokonaisvaltainen tasapainon tila silloin kun tarvitsemme.

Embodying Soul® pohjautuu perinteiseen Sielun palautuksen menetelmään

Sielun palautus eli esivanhempiemme ajasta traumatyöskentely, suoritettiin rituaalin merkeissä. Kenties silloin kun ihminen eli paljon vahvemmin yhteydessä luontoon, silloin kun hänen hermosto ei ollut niin rasitettu kuin tänä päivänä on meidän, ja erikoisesti silloin kun yhteisö on ollut tukena jokaisen parantumisen prosessissa, se yksi Sielun palautuksen rituaali on kenties riittänyt. Mutta nykymaailmassa, jossa yhteys luontoon on kätketty ihmisten arkielämästä ja yhteisöllisyyttä on aika kadoksissa, uskon että tarvitsemme pidempi prosessi kuin yksi rituaali voida parantua. Tarvitsemme työskennellä rauhallisesti ja tehdä prosessi oman kehon rytmejä ja tarpeita kunnioittaen, jotta voidaan parantaa sisäisiä juuriamme eli omaa hermostoamme, jonka kautta juurrutamme itseämme tähän maailmaan kaikkien muiden kehon solujen tueksi. Meidän kehomme tarvitsevat prosessin aikana kokea lempeyttä, hyväksyntää ja kannustusta voida kohdata kaikkia tunteita ja tietoa mitkä tarvitsemme kohdata, löytää niille ilmaisu väylä ja näin ymmärttää uudelleen meidän elämää. Näin voimme luoda askel kerrallaan uudenlainen ja luonnollinen kokemus itsestämme ja, ylipäänsä, elämästä,  joka kutsuu ja kannustaa olemaan läsnä omassa kehossa ja aidosti suhteessa kaikkiin ympärillä oleviin, luottaen omiin voimiin eli itseensä.

 

Varataksesi tämän palvelun, ota yhteyttä!

 

*Yhden kerran Embodying Soul -sessio voi antaa joitakin työkaluja esimerkiksi stressin hallintaan, mutta syvä ja toimiva prosessi tarvitsee pidemmän ajan. Alennusta eläkeläisille, työttömille ja opiskelijoille.

Yksi sessio maksaa 124€ (kaksi tuntia, sis. ALV 24%)

3 sessiota 372€ (kaksi tuntia jokainen, sis.ALV 24%)

5 sessiota 620€ (kaksi tuntia jokainen, sis ALV 24%)