Lapsivuodeaika ja yhteiskunnan tulevaisuus

HIStoriasta kestävään yhteiskunnan tulevaisuuteen

Patriarkaaliset uskonnot ja ajattelutavat, niiden mukanaan tuomat ajatukset teknologian ja tieteen palvonnasta sekä tavat hallita ja käyttää hyväksi luontoa uskoen, että ihminen on pyramidin huipulla ja kaikki muu asettuu hierarkkisessa asetelmassa ihmisen alapuolelle, on luonut tämän maailman jossa asumme – maailman, jossa koko yhteiskunta (kasvatus, julkiset sosiaalipalvelut, julkiset terveyspalvelut, työelämä jne.) palvelee ja ylläpitää tätä ääri-kapitalismin systeemiä. Tämän yhteiskunnan ja systeemin keskellä on kuitenkin paljon asioita, jotka eivät ole muuttuneet pätkääkään patriarkaatin valtakaudesta huolimatta. Lista on erittäin pitkä ja sille mahtuu suuren piirtein kaikki ihmisten perustarpeet selviytymisen kannalta: muuttumattomina ovat säilyneet mm. turvallisuuden, ruoan ja lämmön tarpeet, yhteisön tuen tarve sekä tarve ilmaista itseään. Jo tämä pieni lista pistää miettimään ja tuntuu hälyttävältä – maailmassa vain osa meistä saa riittävästi edes ruokaa ja lämpöä, entäpä sitten yhteisön tukea ja kannustusta? Löydätkö sinä väylät omaan ilmaisuun? Entä kuka voi sanoa kokevansa maailman turvalliseksi?

Nainen, joka biologisesti tuo esiin luonnon syklisyyttä ja elämän voimaa, on ollut hyvin konkreettisella tavalla hiljennetty. Jossain vaiheessa ihmisyyden tarinassa naisilla oli tunnustettu kyky luoda elämää, ja myös elämän ylläpidon viisaus. Tähän viisauteen kuului mm. hedelmällisyyden, raskauden, synnytyksen ja puerperiumin (postpartumin) syvä ymmärrys ja kokemus. He olivat yhteiskunnan lääkäreitä, kätilöitä, parantajia ja terapeutteja. Kun patriarkaatti sai enemmän ja enemmän valtaa, tämä osa-alue otettiin naisilta pois. Lopulta lääkäriksi saattoi tulla vain sellainen henkilö, joka kävi yliopiston. Naisia ei sinne päästetty opiskelemaan, sillä se oli kiellettyä. Naiset eivät enää voineet harjoittaa parantamista tai minkäänlaista lääketieteellistä toimintaa. Jos näin kuitenkin tapahtui, rangaistuksena oli kuolemantuomio hirttämällä tai roviolla. Kun patriarkaatti esti naisia harjoittamasta omaa viisauttaan, he eivät ainoastaan vieneet naisten oikeutta harjoittaa, vaan he veivät koko yhteiskunnalta mahdollisuuden ymmärtää ja kokea elämä voimaannuttavana, tasa-arvoisena ja luonnollisena kokemuksena. Äitiys ja äidiksi tuleminen koki pitkään kovia, kun yhtäkkiä lääkäri ”tiesi” enemmän synnytyksestä ja synnyttämisestä kuin synnyttäjä itse.

Yhteiskunta on valinnut pitkän kiertotien ja kulki niin kaukana luonnon ymmärtämisestä ja syklisyyden viisaudesta kuin mahdollista. Kulku suoraan poispäin luonnon yhteydestä on saavuttanut kaukaisimman pisteensä. Nyt alkaa paluu. Nyt on alkanut se kaari muodostua, (koska suoria linjoja ei ole olemassa luonnossa) eikä mikään teknologia voi sille mitään. Ihmiset ovat alkaneet herätä, huomata, ja osa myös toimimaan. Naisten keskuudessa nousevat esiin, korkeammalle kuin koskaan, naisten äänet, mielipiteet, organisaatiot ja tutkimukset, jotka tuovat aina vaan enemmän esiin siitä viisautta, mikä aikoinaan jäi patriarkaalisuuden alle, ja joka ei loppujen lopuksi ole ainoastaan naisten, vaan elämän viisautta. Viisautta, joka kuuluu kaikille eläville, mukaan lukien koko luonnolle, maapallolle.

Postpartum eli lapsivuodeaika

Haluaisin tällä kertaa vielä jakaa joitakin mietteitä postpartumista, sillä artikkelini syntyvät aina oman elämän kokemuksistani työskennellessäni muiden kanssa, ja viime aikoina tämä teema on ollut erityisesti tapetilla.

Postpartum on se aika, joka alkaa heti synnytyksen jälkeen. Perinteisesti tämä aika on määritelty 40 päiväksi, mutta itse uskon, että tämä aika voi kestää myös paljon pidempään, vuoden ainakin ja jopa enemmän – erityisesti silloin, kun sitä aikaa ei saa elää kaikessa rauhassa, se pitenee. Postpartumin kesto vaihtelee myös tapauskohtaisesti, riippuen äidistä, vauvasta, siitä onko äiti synnyttänyt vai adoptoinut lapsen, minkälainen synnytyskokemus oli, onko sisaruksia, onko vauvalla toinen vanhempi vai ei. Myös kaikki muut arjen asiat, kuten esimerkiksi perheen taloudellinen tilanne ja ”oman heimon” eli tukiverkoston läsnäolo vaikuttavat.

Lapsivuodeajan on tarkoitus olla äidille parantumisen ja toipumisen aikaa. Synnyttänyt nainen tarvitsee runsaasti lepoa, ravintoa, tukea ja kannattelua. Me olemme kaikki erilaisia, siksi paras tapa tukea toista postpartumin aikana on kuunnella sitä, mitä äiti kokee itse tarvitsevansa. Joku voi haluta olla päivät pitkät pyjama päällä, toisen tarvitsee päästä yksin kävelylle mahdollisemman pian.

Synnytys vaikuttaa naisen elämään syvästi ja kokonaisvaltaisesti. Se on fyysinen, psyykkinen ja sielullinen muuntuminen, ja tarvitsemme aikaa asettua tähän uuteen vaiheeseen ja pesimään rauhassa vauvamme kanssa. Vauvamme on täysin uusi ihminen ja tarvitsemme aikaa, tilaa ja rauhaa voidaksemme tutustua häneen. Lisäksi juuri syntyneet äiti ja vauva asettuvat omaan perheeseen uudelleen, ja jos perheessä on sisaruksia, niin myös he käyvät läpi muutosprosessin itsessään ja suhteessaan äitiin. Juuri synnyttänyt nainen on käynyt läpi mullistavan kokemuksen, jota hänen partnerinsa ei ole elänyt, ja tämä luo tietynlaista etäisyyttä tai tilaa heidän välilleen. Tämä tila on tarpeellista, jotta molemmat vanhemmat saisivat oivalluksia siitä, miten oma perhe jatkaa parhaimmalla tavalla eteenpäin, ja näin pikkuhiljaa suhde vahvistuu, joskus kriisin kautta, uudistuneena.

Yhden vauvan syntymä vaikuttaa siis moneen ihmiseen, koko perheeseen ja sen ympäristöön. Raskaus, synnytys ja erityisesti lapsivuoden aika luo maailmaan tulevaisuutta aika laajasti. Vauva imee paitsi maitoa, mutta 0-3 vuoden iässä myös tietoa – tietoa siitä minkälaista elämä on, miten tässä yhteiskunnassa ”kuuluisi olla”, mitä saan, mitä voin antaa, rakastetaanko minua vai ei, riitänkö? Tämä tieto tulee osittain siitä, mitä vanhemmat tai huoltajat kertovat lapselle, mutta eniten kuitenkin lapsen omista kokemuksista ja havaintoja omasta äidistä ja perheestä. Stressantunut, uupunut ja yksinäinen äiti luo erilaisen kuvan elämästä lapsellensa kuin sellainen äiti, joka kokee enemmän rauhaa ja tukea. Kaikki kokemukset, jotka lapselle kertyvät 0-3 vuoden iässä, vaikuttavat siihen minkälainen aikuinen hänestä tulee. Tässä vaiheessa ihmisen alkuun luodaan parhaimmassa tapauksessa perusturvallisuuden tunne, joka kannattelee häntä elämässään jatkossakin, ja kaikki mitä hän kuulee jää vahvasti rekisteröityneeksi hänen kehoonsa.

Ensimmäiset hetket synnytyksen jälkeen ja sen jälkeiset 40 päivää ovat kuitenkin herkimmät. Se, miten äiti, vauva ja koko perhe elää tätä prosessia, vaikuttaa lapsen elämään syvästi. Minkälainen tämä maailma olisikaan, jos meidän äitimme, heidän äitinsä ja isoäitinsä olisivat saaneet synnytyksen jälkeen levätä ja toipua rauhassa, saaneet imettää ilman paineita, saaneet kunnioitusta ja arvostusta synnyttäjinä ja äiteinä? Vielä 7-vuotiaanakin lapsi imee ja oppii vanhemmiltaan, hoitajiltaan ja ympäristöstään perheen ja yhteiskunnan käyttäytymisen sääntöjä, mutta kaiken sen perusta mikä jää vaikuttamaan, on synnytys ja erityisesti postpartumin kokemus. Side äidin ja vauvan välillä katkeaa vain fyysisesti, kun napanuora irtoaa tai se katkaistaan, mutta energeettinen side, yhteenkuuluvuuden tunne, elää solujen tasolla niin kauan kuin elämme. Totuus on, että me äidit vaikutamme suoraan ja konkreettisesti omiin lapsiimme ja koko perheeseen oman olotilamme mukaisesti.

Kun tuemme äitiä ja hänen perhettään postpartumin aikana, parannamme samalla meidän kaikkien tulevaisuutta. Jos haluamme kokonaisvaltaisesti terveitä aikuisia tulevaisuudessa, sen avain on näiden ihmisten äideissä ja postpartumissa. Kuinka paljon nuorten ja aikuisten iässä olevien fyysisiä ja psykologisia ongelmia voisimmekaan välttää, jos yhteiskunta ymmärtäisi tämän asian tärkeyden!

Nykyisin puhutaan jo enemmän postpartumista, ja pikkuhiljaa monet raskaana olevat naiset ovat alkaneet avaamaan silmänsä tälle tärkeälle asialle. Palveluja postpartumin ajalle on jo enemmän tarjolla, mutta valitettavasti ei vielä julkisen terveydenhuollon puolella, mikä mahdollistaisi sen saatavuuden kaikille äideille ja perheille. Uskon, että tässä on muutoksen paikka, sillä postpartumin aikainen hoito ja tuki ei ole mitään ”extraluksusta”, vaan kaikkien äitien ja perheiden oikeus.

Me naiset olemme satojen vuosien ajan jo kuulleet tarpeeksi siitä, miten naisen kärsimykset (kuukautiskivut, ovulaation ajan oireet, vaihdevuoden oireet, uupumus, synnytyksen jälkeiset ongelmat) ovat ”normaaleja” ja niitä pitäisi vaan sietää. Tämä ei ole oikein, ei ole totta, eikä myöskään luonnollista. Perinteisistä traditioista ympäri maailmaa löytyy lukemattomia luonnollisia hoitoja ja tapoja tukea kaikkia näitä naisellisia prosesseja, ja ne menetelmät toimivat. Näin olen nähnyt ja kokenut itsekin yli 20 vuoden ajan. Maailmassa, jossa länsimaista lääketiedettä arvostetaan yli kaiken ja niin sokeasti, ei ole otettu huomioon, että toipuminen ja parantuminen edellyttää ihmisen näkemistä kokonaisuutena, joka elää vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Ihmisen terveys riippuu siitä, mitä ja miten hän kokee elämässään, sillä se, mitä ihminen kokee, on sitä mikä rakentaa sen ihmisen ruumiillisen tiedon – ja tämä tieto tulee esiin tämän ihmisen tulevaisuudessa fyysisellä ja psyykkisellä tavalla.

Raskaus, synnytys ja äitiys luo monissa naisissa tarpeen pohtia todella syvällisiä asioita elämästä, omista elämänkokemuksista ja niiden tarkoituksesta. Meidän lapsemme nostavat esiin asioita ja paljastavat todella laajasti sitä keitä me oikeasti olemme, jopa omassa lapsuudessa elettyjä traumoja. Hyvä ja tuettu postpartum voi antaa meille hyvän pohjan ja työkalut tuleviin vanhemmuuden haasteisiin, mikä tulee omalta osaltaan vaikuttamaan lapsen tuleviin elämänkokemuksiin, ja siihen minkälainen aikuinen hänestä voi tulla.

KUN VAUVA KUOLEE

Postpartumista voisi puhua loputtomiin: postpartum siirtymäriittinä, äidin ja vauvan henki-sielun asettautuminen, postpartum parantavana voimana sukulinjan traumoihin liittyen, perinteiset postpartum-hoidot jne. Tässä artikkelissa haluaisin kuitenkin vielä nostaa esiin postpartum-ajan tärkeyden myös silloin kun äiti syystä tai toisesta menettää vauvansa – joko niin, että vauva kuolee kohtuun, jolloin äiti synnyttää kuolleen lapsensa, tai niin, että vauva kuolee synnytyksessä tai pian synnytyksen jälkeen jostain syystä. Vaikka synnytys ja lapsivuodeaika vaikuttavat vauvaan ihmisenä tulevaisuudessakin, postpartum on ennen kaikkea parantumisen ja toipumisen aika ÄIDILLE. Äiti, joka on menettänyt lapsensa, tarvitsee ja ansaitsee asianmukaista tukea ja hoitoa, kunnon 40 päivän postpartumin vähintään. Niin raastavan kokemuksen jälkeen ja sellaisen kivun kanssa ei äitiä voi vain jättää toipumaan ajan kanssa. Oman lapsen kuolemasta kukaan ei nimittäin ”toivu”, mutta 40 päivää postpartum-hoitoa äidille voi mahdollistaa paljon paremman jatkumon hänelle, hänen perheelleen ja koko yhteisölle. Sillä jos lapsen syntymä vaikuttaa meidän kaikki tulevaisuuteemme, niin samalla tavalla siihen vaikuttaa myös lapsen kuolema.

Meidän tarvitsee olla läsnä itsessämme ja toisillemme tilanteesta riippumatta. Jos vaikenemme kuoleman puhumisesta tai siihen liittyvien asioiden kohtaamisesta, jäämme paitsi elämän voiman syvemmästä ymmärtämisestä ja jätämme syrjään heidät, jotka kantavat surunsa ikään kuin se olisi vain heidän, vaikka se todellisuudessa on meidän kaikkien yhteinen.

Meidän pitää arvostaa elämää muutenkin kuin sanoilla: maailmamme kaipaa suoraa toimintaa, uskallusta olla mukana ja tarjota apua, uskallusta pyytää apua kun siihen on tarve. Näin luomme yhdessä oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

 

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.