Sielun palautus: perinnenoidan traumatyöskentely

Kuulin Chilessä 16-vuotiaana Mapuche-kansan yhteisössä heidän sielu-käsitteestään, siitä kuinka jokainen sairaus kehossa osoittaa jotain kyseisen ihmisen sielusta ja siitä kuinka jos jollakin on ollut todella traumaattisia kokemuksia se voi aiheuttaa sielun osien menettämisen.
Asia jäi vahvasti mieleeni. En uskaltanut sen enempää kysellä silloin, koska minua pelotti, kun ajattelin omia lapsuuden traumojani ja oman sieluni tilaa. Kuitenkin nämä ajatukset jäivät mieleeni ja ohjasivat minua opiskelemaan psykologiaa ja vapauttamaan tanssillista ilmaisuani, jonka vaikuttimena oli ollut siihen asti hyvin kapea balettimaailma. Siitä alkoi oma henkilökohtainen etsintäni, noin 29 vuotta sitten.Traumatisoivat kokemukset voivat aiheuttaa sielun rikkoontumista ja silloin ihminen on sairas ja voimaton. Perinnenoidan tehtävä on matkustaa toisiin todellisuuksiin ja käydä hakemassa sielun palat takaisin hoidettavan kehoon. Tämä voi olla pitkä prosessi joka voi kestää jopa monta vuotta, riippuen sielun tilanteesta. Sielun palautuksesta löytyy Kalevalasta tarina, joka kosketti sydäntäni. Tarina toimi metaforana ymmärtämään sielun palautusta, elikkä vanhan viisauden ja luonnon valossa trauman työskentelyä. Ajatellessani sitä, toivoni herää eloon. Tässä tarinassa Lemminkäisen äiti menettää lapsensa, jonka palaset joutuvat Tuonelan jokeen. Kalevala-eepoksessa kumpuavat miesten voimat ja osaamiset, mutta silloin kun kysymys on elämään paluusta, mahdottomasta asiasta, niin silloin astuu kuvaan nainen, nainen joka on äiti. Lemminkäisen äidin tarinassa tulee selväksi että sielun palautuksen suurin ”työkalu” onkin rakkaus. Ymmärtäessäni tämän tunsin onnellisuutta, koska rakkautta minusta löytyy. En ole takuulla fyysisesti tarpeeksi vahva ja oma elämän tarinani lopputuloksena minun täytyy pysyä valppaana siitä, missä omat rajani kulkevat.
En ole itse täysin ehjä, mutta minulla on kehoni, luontoni ja luontomme ja ennen kaikkea, minulla on rakkautta.
”Emo etsi eksynyttä’
kaonnutta kaipoavi.
Juoksi suuret suot sutena,
kulki korvet kontiona,
ve’et saukkona samosi,
maat käveli mauriaisina,
neuliaisna niemen reunat,
jäniksenä järven rannat.
Kivet syrjähän sytäsi,
kannot käänti kallellehen,
risut siirti tien sivuhun,
haot potki portahiksi”
(SKVR 15 runo, 115-126)
Sielun palautus alkaa tapahtua pikku hiljaa, eikä se ole mitenkään helppo asia, vaan se on syvä prosessi. Joskus lyhyessä ajassa, jopa hetkessä avautuvat suuret oivallukset, joskus taas siihen tarvitaan vuosia. Olen todistanut kuinka joskus vasta kuoleman vuoteella tulee ymmärrystä ja sielu palautuu kokonaan hetkeä ennen sen viimeistä matkaansa. Saa siis etsiä sitkeästi, tehdä töitä niiden asioiden eteen…
”Siitä äiti Lemminkäisen
otti rautaisen haravan;
haravoipi poikoansa
koskesta kohisevästä.
Haravoipi, eikä löytä.Siitä siirtihen alemma:
meni myötänsä merehen,
sukkarihmasta sulahan,
vyötäröistä veen sisähän.”(SKVR 15 runo, 239-248)Kuka voi lähteä etsimään näitä palasia? Mikä on se suuri voima? Se on rakkaus, pyyteetön rakkaus. Kalevalassa Lemminkäisen äiti on se, joka etsi, löysi ja kokosi oman poikansa KEHON palaset vedestä. Vesi elementtinä merkitsee sekä tunteita että alitajuntaa. Lemminkäisen äiti meni veteen, paikkaan, josta löytyy kaikki trauman tunteet ja myös niistä puhdistuminen. Veden voi myös ymmärtää kuten lapsiveden, jossa kehittyy ja sen jälkeen syntyy uutta elämää. Ihminen voi syntyä uudelleen, toisin sanoen parantua.
Kun Lemminkäisen keho oli koossa, se ei kuitenkaan ollut vielä elossa:”Mehiläinen maasta nousi,
simasiipi mättähältä;
jopa lento löyhytteli,
pienin siivin siuotteli.
Lenti kuun keheä myöten,
päivän päärmettä samosi,
otavaisten olkapäitse,
seitsentähtyen selitse…”
(SKVR 15 runo, 507-516)On oltava paikka sielulle: keho.
On oltava suuri voima mukana voidaksemme mennä/jaksaa tämän prosessin läpi: rakkautta, trauma kokemuksista voimme parantua ainoastaan kun saamme kokemus siitä että se joka aiheutti trauma, se ei ole enää olemassa, se loppui ja sen sijan on lempeys, lämpöä ja rakkautta, tässä ja nyt.
On opeteltava kuinka ylläpitää kehon ja sielun hyvinvointia tässä prosessissa. Se onnistuu ainoastaan silloin, kun alamme katsomaan itseämme omista juuristamme kehon kautta kohti universumia, kiittäen.Mehiläinen lentää siihen paikkaan, jossa syntyy ”voidetta”, joka antaa elämää takaisin; ”hopeaisessa padassa ja mettä kultaisessa kattilassa”.
Sitten Lemminkäisen äiti voitelee poikaansa ruumiin jokaista kohtaa. Voide on jonkinlainen vahva liima joka voi pitää kaikki palaset yhteen. Jotta sielu voidaan palauttaa kehoon, tarvitaan ennen kaikkea rakkautta, jossa on äidinrakkauden energian ominaisuuksia: kärsivällisyyttä, sitkeyttä, lempeyttä, hyväksyntää… Luultavasti voiteleminen paransi itse voidetta enemmän, eli siinä oli kosketuksen ja aidon kontaktin voima. Äidinrakkauden ominaisuuksiin kuuluu myös vahvasti kyky kannustaa:

”Nouse pois makaamasta. Älä enää uneksi. Lähde pois tältä pahalta vuoteelta.” – sanoi Lemminkäisen äiti.

Sitten vasta poika nousi. Tämä Lemminkäisen äiti on toisiin sanoen Suuri noita/shamaani joka on niin voimakas että palasi poikansa kuolemasta.

Sielun palautusta tutkiessani minua kiinnosti terapeuttina löytää jonkinlaista vertailua aiheesta. Löysin kiinnostavan Sandra Ingermanin kehittelemän teorian ja hänen kirjoittamansa kirjan Soul Retrieval (Sielun palautus). Hän on puoliksi Lakota-yhdysvaltalainen ja vaikka häntä ei ollut kasvatettu oman heimon traditioiden mukaisesti, hän löysi heimonsa viisauden työskennellessään psykoterapeuttina. Ingerman kertoo kirjassaan, että kun ihminen elää traumaattista kokemusta hän reagoi ”automaattisesti” ja jakaantuu psyykkisesti, toisin sanoen hän päästää irti osan omasta persoonastaan, jotta hänen ei tarvitsisi kokea sitä suurta kipua ja kärsimystä, joka aiheuttaa traumaattisen kokemuksen. Tämä psyykkinen jakautuminen vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti.

Kehoterapeuttina tiedän, että jotta ihminen kykenee tähän oman persoonan osan irtipäästämiseen, hän käyttää siihen oman ruumiinsa voimiaan: hermostoa, lihaksia, niveliään. Koko ruumis reagoi voidakseen onnistua tässä traumatisoivan muistijäljen piilottamisessa ja se aiheuttaa valtavaa energian ja elinvoiman menettämistä jatkuvasti. Näin sielun palan menettäminen vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin. Pitkäaikaisen trauman piilottaminen tarkoittaa jatkuvaa kehon ponnistustelua ja ylimääräistä energian käyttöä. Keho oireilee monella tavalla ja ilmaisee että jotain on vialla. Mieli on myös kehoa ja tunteet ja psyyke ovat kehossa jolloin ne myös oireilevat/sairastuvat.

Kun mietin, miten voisi nykymaailmassa onnistua tällä muinaisella menetelmällä, niin en epäröi hetkeäkään, että on mahdollista koska rakkaus on se suuri voima ja rakkaus on meissä jokaisessa. Mutta miten toimia, kun tilanne se on kuin se on. Tässä ei ole enää kyse ihmisistä, joilla on rikottu sielu, vaan koko ihmiskunnasta, joka on menettänyt juurensa, luontonsa ja sielunsa. Taitava sielun palautuksen asiantuntija voi suorittaa sielun palautuksen jollekulle, mutta jos sillä ihmisellä ei ole perustaitoja oman kehon/luonnon yhteyden ylläpitoon, jos hän ei ole kokenut ja ymmärtänyt rakkautta, niin miten sen sielu pysyy koossa?

Ihmiskunnan sielun palauttaminen on niin pitkä projekti, että se tuntuu ajoittain mahdottomalta, mutta koska en luovuta ennen kun yritän, pohdin jatkuvasti sitä, mistä sitten aloittaa? Mistä voisimme edes aloittaa? Tämän asian pohtiminen on johtanut minut todella yksinkertaisen asian äärelle: Uskon että voimme tehdä sielulle valmiiksi ”paikan”, toisin sanoen, ennen kuin yritämme palauttaa sielua, sille täytyy olla paikka ruumiissa, joka on valmis ottamaan sielun vastaan. Ennen sielun palauttamista on tehtävä ensin paluu kehoon.

Paluu kehoon

Kehomme on luonto ja toimi luonnon lain mukaisesti ja siksi tällä polulla koen, että luonto on opettajani ja voimapaikkani. Luonto on kaikkialla ympärillämme: se on asfaltin alla, rakennusten välissä ja ylhäällä taivaalla. Luonto on tämä ruumiini, jossa asun. Luonto on kotini. Tämä on niin yksinkertainen fakta, eikä tässä ole mitään taikaa eikä shamaaniutta. Se on vaan totuus, jonka me ihmiset olemme jo vuosia unohtaneet, mutta joka asuu vahvana omassa kehossamme, koska keho kantaa, keho ei unohda mitään. Me olemme täällä osana pitkää esivanhempiemme ketjua, ja heidän kokemuksensa kulkevat meidän kehomme DNA:ssa. Jossain vaiheessa joku meidän esivanhemmistamme ymmärsi ja eli luonnon viisauden tietoisuudessa ja se riittää taustatietona kehossamme. Lisäksi, meillä on kokemus sikiövaiheesta oman äitimme vatsassa. Uskon, että ihminen kehittyy siellä täydellisessä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, sikiönä jokainen ihminen saa valmiudet ymmärtää luonnon viisautta.

Olen sitä mieltä, että kun ihminen alkaa oppia huomioimaan omaa kehoaan, olemaan tietoinen omasta kehostaan, sen syklisyydestä ja sen alkukantaista yhteyttä luontoon niin silloin sielun palautuksen prosessi käynnistyy itsestään. Kehon tietoisuuden vahvistaminen mahdollistaa turvallisen voimien (sielun) takaisin saamisen, toisin sanoen turvallisen, aidon ja pysyvän matkan parantumiseen ja eheytymiseen.

Sielun palautus/trauma työskentely on nykyajassa pitempi prosessi kuin yhden rituaalin aika. Täytyy työskennellä rauhallisesti voida parantaa meidän sisäisiä juuria (oma hermosto) jonka kautta juurrutamme itseämme tähän maailmaan. Meidän kehot tarvitse kokea rakkautta, lempeyttä, hyväksyntä, kannustusta.

Hyvät sykliset, viisaat siskot ja veljet, ulos metsään ja sisään omaan kehoon rakkauden voimalla!

Rakkaudella,

Gabriela Ariana

Gabriela Ariana

www.juurakonvoima.com

 

©All rights reserved to Gabriela Aldana/ Juurakon Voima

2 thoughts on “Sielun palautus: perinnenoidan traumatyöskentely

  1. Kiitos artikkelista oli erittäin hyödyllinen ja avartava!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.